
Omakotitalon rakentaja tai vanhan talon salaojaremonttia suunnitteleva joutuu ratkaisemaan, johdetaanko katto- ja pihavedet imeytyskaivoon omalla tontilla vai liitetäänkö kiinteistö kunnan hulevesiverkkoon. Valinta vaikuttaa kustannuksiin, kunnossapitoon ja siihen, pysyykö kellari kuivana vielä 20 vuoden päästä. Tästä artikkelista näet, milloin imeytys onnistuu, milloin liittyminen on pakollista ja mitä kumpikin vaihtoehto käytännössä maksaa.
Kuka päättää: liittämisvelvollisuus ja vapautus
Asemakaava-alueella hulevesien hallinta kuuluu kunnalle. Jos kunta tai vesihuoltolaitos on rakentanut kadulle hulevesiviemärin, kiinteistöllä on yleensä velvollisuus liittyä siihen. Vapautuksen voi hakea, jos hulevedet pystytään hoitamaan omalla tontilla ilman haittaa naapureille tai ympäristölle.
Haja-asutusalueella ja kaava-alueen reunoilla tilanne on toinen. Hulevesiverkkoa ei välttämättä ole, joten vedet on hoidettava omalla tontilla imeyttämällä tai johtamalla ne avo-ojaan. Pohjois-Suomen pientaloalueilla ja esimerkiksi Ylöjärven ja Kangasalan reuna-alueilla tämä on arkea.
Ammattilainen aloittaa aina samasta asiasta: hän pyytää kunnan vesihuoltolaitokselta liitoskohtalausunnon tai tarkistaa asemakaavamääräykset. Moni kaava edellyttää nykyisin, että osa hulevesistä viivytetään tontilla, vaikka liitos verkkoon olisikin olemassa.
Imeytyskaivo – milloin se toimii ja milloin ei
Imeytyskaivo on maahan kaivettu rei’itetty kaivo tai kasettirakenne, josta vesi imeytyy ympäröivään maaperään. Se toimii hyvin hiekka- ja soramailla. Savi- ja silttimaalla imeytyskaivo täyttyy, eikä vesi lähde siitä mihinkään, ja silloin se on käytännössä pelkkä vesisäiliö talon vieressä.
Ennen päätöstä kannattaa tehdä yksinkertainen imeytyskoe. Kaivetaan noin metrin syvyinen kuoppa, täytetään se vedellä ja seurataan pinnan laskua. Jos vesi laskee alle 10 mm tunnissa, imeytys on vaikea toteuttaa ilman suurta rakennetta. Isommissa kohteissa tai epäselvässä maaperässä pohjatutkimus maksaa 500-1500 €, mikä on halpaa verrattuna väärin mitoitettuun järjestelmään.
Sijoittelussa on muutama ehdoton raja. Imeytyskaivo sijoitetaan vähintään 3-5 metrin päähän perustuksista, ja monet kunnat vaativat 5 metriä. Imeytyspinnan ja pohjaveden ylimmän pinnan väliin jätetään vähintään metri. Pohjavesialueella imeyttäminen voi vaatia erillisen luvan tai olla kokonaan kiellettyä, jos vedet sisältävät esimerkiksi pysäköintialueen öljyjä.
Mitoitus Suomen olosuhteissa
Mitoitus perustuu katto- ja päällystettyyn pinta-alaan. Esimerkiksi 150 m² kattopinnalta tulee 20 mm:n rankkasateessa noin 3 m³ vettä. Imeytyskaivon tai -kasettien on varastoitava tämä vesimäärä, kunnes maaperä ehtii imeä sen. Tarkempaa laskentaa löytyy artikkelista sadevesijärjestelmän mitoituksesta tontilla.
Suomessa talvi muuttaa laskelmia. Routa tiivistää maan pinnan, eikä jäätynyt imeytyskaivo ota keväällä vettä vastaan juuri silloin, kun lumet sulavat. Kaivon yläosa eristetään routalevyllä tai rakenne sijoitetaan riittävän syvälle. Etelä-Suomessa roudan syvyys on tyypillisesti 1-1,5 metriä ja Lapissa yli 2 metriä. Lisäksi jokaiseen järjestelmään tarvitaan hallittu ylivuotoreitti, joka johtaa veden poispäin rakennuksesta, kun kapasiteetti ylittyy.
Tarvikkeita on tarjolla useilta valmistajilta. Uponorin, Pipelifen ja Wavinin imeytyskasetteja ja -kaivoja löytyy LVI-liikkeistä ja esimerkiksi imeytysjärjestelmien tuotealueelta.
Kustannukset: oma imeytys vai liittyminen hulevesiverkkoon
Imeytyskaivon tarvikkeet maksavat pientalossa tyypillisesti 300-1500 €. Kaivu- ja asennustyön kanssa kokonaishinta on usein 2000-5000 €, ja se riippuu maansiirron määrästä ja siitä, tehdäänkö työ samalla kertaa salaojien kanssa.
Kun kiinteistö liitetään kunnan hulevesiverkkoon, maksettavaksi tulee liittymismaksu, joka vaihtelee kunnittain sadoista euroista muutamaan tuhanteen euroon. Lisäksi tontilla tarvitaan putkitus tarkastuskaivoineen liitoskohtaan. Monissa kunnissa peritään myös vuotuista hulevesimaksua tai -perusmaksua. Liittymä on kuitenkin käytännössä huoltovapaa, kun taas imeytyskaivo liettyy ajan myötä, ja sen toimintaa on seurattava.
Kotitalousvähennyksen voi saada tontilla tehdyn asennustyön osuudesta, mutta ei tarvikkeista eikä kunnan perimistä maksuista. Pyydä laskuun erittely työstä ja materiaaleista jo tarjousvaiheessa.
Myytti: ”Sadevedet voi johtaa jätevesiviemäriin, jos muuta ei ole”
Tämä on edelleen yllättävän yleinen käsitys, etenkin 1950-1970-luvun omakotitaloissa, joissa katon syöksytorvi saattaa olla kytketty suoraan talon viemäriin. Hule- ja salaojavesien johtaminen jätevesiviemäriin on kielletty, ellei kyse ole vanhasta sekaviemäröidystä alueesta, jolla vesihuoltolaitos on erikseen sen sallinut.
Rankkasateella ylimääräinen vesi kuormittaa jätevedenpuhdistamoa ja voi nostaa viemärin padotuskorkeuden niin ylös, että jätevesi nousee naapurin kellarin lattiakaivosta. Vesihuoltolaitos voi vaatia virheellisen kytkennän korjaamista, ja vakuutusyhtiö voi tulvavahingon jälkeen tarkastella kytkentöjä hyvin tarkasti.
Yleisimmät virheet hulevesiratkaisuissa
Ensimmäinen virhe on imeytyskaivon rakentaminen savimaahan ilman imeytyskoetta. Kaivo toimii syksyllä, mutta keväällä se tulvii takaisin salaojiin, ja vesi hakeutuu sokkelin vierelle.
Toinen on salaojien ja sadevesien yhdistäminen samaan putkeen ennen tarkastuskaivoa. Rankkasade painaa vettä salaojaputkeen väärään suuntaan, eli kohti perustuksia. Sadevesi- ja salaojalinjat pidetään erillään ainakin kokoojakaivoon asti. Lisää aiheesta artikkelissa salaojien uusimisesta omakotitalossa.
Kolmas on liian lähelle taloa sijoitettu imeytyskaivo. Säästö lyhyemmässä putkivedossa on muutamia satoja euroja, mutta kosteusvaurio sokkelissa tai kellarin seinässä maksaa helposti kymmeniä tuhansia.
Poikkeuksena kellarillinen talo, jonka salaojat ovat kunnan hulevesiviemärin tason alapuolella. Siinä tapauksessa painovoimainen liittäminen ei onnistu, vaan tarvitaan pumppaamo vaihtoehdosta riippumatta.
UKK
Voiko imeytyskaivon rakentaa itse?
Kaivuun ja kasettien asennuksen voi teknisesti tehdä itse, mutta asemakaava-alueella ratkaisu on usein esitettävä rakennusvalvonnalle tai vesihuoltolaitokselle. Mitoitus, etäisyydet ja ylivuotoreitti kannattaa tarkistaa suunnittelijalta, ja liitostyö kunnan verkkoon on aina jätettävä vesihuoltolaitoksen hyväksymälle urakoitsijalle.
Saako vapautuksen hulevesiverkkoon liittymisestä?
Kunta tai vesihuoltolaitos voi myöntää vapautuksen, jos hulevedet voidaan hoitaa omalla tontilla hallitusti eikä niistä aiheudu haittaa. Hakemukseen liitetään yleensä selvitys maaperästä ja suunnitelma imeytyksestä.
Kuinka usein imeytyskaivo pitää huoltaa?
Imeytyskaivo tarkastetaan vähintään kerran vuodessa, mieluiten syksyllä lehtien putoamisen jälkeen. Hiekanerotuskaivo ennen imeytystä tyhjennetään tarpeen mukaan, tyypillisesti 1-2 vuoden välein. Ilman esierotusta imeytyskasetit voivat liettyä käyttökelvottomiksi 10-15 vuodessa.
Näin teet päätöksen
Selvitä ensin, onko tontilla liittämisvelvollisuus ja mitä kaava edellyttää hulevesien viivyttämisestä. Tee sen jälkeen imeytyskoe tai teetä pohjatutkimus. Hiekkamaalla, väljällä tontilla ja ilman hulevesiverkkoa imeytyskaivo on toimiva ja edullinen ratkaisu. Savimaalla, pienellä tontilla tai korkean pohjaveden alueella liittyminen kunnan hulevesiverkkoon on lähes aina varmempi valinta, vaikka liittymismaksu tuntuu alussa suuremmalta.